Eka-apurahat

Eka-apurahat on tarkoitettu tutkimustyötään aloittaville lääketieteen opiskelijoille ja lisensiaateille. Eka-apuraha on tarkoitettu aloitteleville tutkijoille, jolloin arviointi painottuu tutkimussuunnitelmaan ja tutkimusympäristöön eikä hakijan aiempiin ansioihin. Hakijalla ei tarvitse vielä olla julkaisuja.

Apuraha maksetaan hakijalle sen myöntämistä seuraavan kalenterivuoden aikana (tammi-, maalis- tai elokuussa). Apurahan voi käyttää harkitsemallaan tavalla tutkimusta edistämään. Apuraha myönnetään vain kerran eikä sitä myönnetä ennen hakuajan päättymistä väitelleille.

Vuonna 2017 myönnettävän apurahan suuruus on 2 500 euroa/hakija.