Mari Heikkilä
Allergiaan ja astmaan on lähivuosina luvassa uusia täsmähoitoja, kun tulehdusta ylläpitävien liukoisten välittäjäaineiden, sytokiinien, vaikutusmekanismit opitaan tuntemaan paremmin, uskoo kliinisen mikrobiologian erikoislääkäri, LT Ilkka Junttila. Hän on yksi Suomen Lääketieteen Säätiön tämänvuoden apurahansaajista.
Junttila aikoo 175 000 euron apurahan turvin tutkia allergiassa ja astmassa esiintyviä sytokiineja, joita ovat muun muassa interleukiinit IL-4, IL-13 ja IL-33.
– Ne ovat ikään kuin polttopuita, jotka ylläpitävät allergisen tulehduksen roihua, vaikka varsinaista allergiaa aiheuttavaa sytykettä, allergeenia, ei enää olisikaan elimistössä, Junttila kuvailee.
Vaikka Junttilan tutkimus on lähinnä perustutkimusta, hän toivoo, että sitä kautta löytyy myös uusia menetelmiä esimerkiksi allergisen astman tunnistamiseen. Tarvetta tehokkaille diagnosointimenetelmille on, sillä astmaa sairastavien määrä kasvaa jatkuvasti – Suomessa jo yli 240 000 ihmistä käyttää hengitettäviä astmalääkkeitä.
Ensimmäiset täsmälääkkeet jo kliinisissä kokeissa
Junttilan ajatuksena on, että astmapotilailta voitaisiin tulevaisuudessa määrittää verestä interleukiiniprofiilit ja toisaalta interleukiinien herättelemien geenien ilmentymisprofiileja. Aikuisilla noin puolet astmoista on allergiatyyppisiä ja lapsilla arviolta 80 prosenttia – määritys paljastaisi, onko kyse allergisesta astmasta ja mitkä interleukiineista ovat syypäitä tulehduksen jatkumiseen. Tämä mahdollistaisi täsmähoidot.
– Jos tiedetään, mitkä interleukiineista ovat aktiivisia, voidaan niiden toiminta estää esimerkiksi monoklonaalisilla vasta-aineilla.
Tällaisia lääkkeitä on jo kehitteillä maailmalla. Ensimmäiset astman hoitoon tarkoitetut interleukiinien vasta-aineet ovat kliinisissä kokeissa. Junttilan mukaan perustutkimus sytokiinien vaikutusmekanismeista on tärkeää, sillä on yhä epäselvää, mitkä niistä ovat tulehduksen kannalta keskeisiä. Sytokiinien keskinäiset positiiviset ja negatiiviset säätelymekanismit vaikeuttavat kokonaiskuvan luomista.
– Tämä on kuuma tutkimusaihe. On tärkeää, että aihetta tutkitaan Suomessakin, sillä astman ja allergioiden esiintyminen on meillä yleistä.
Uusia eväitä Yhdysvalloista
Ilkka Junttila muistaa, miten innostui immunologiasta jo opiskeluaikana hyvien luennoitsijoiden ansiosta.
– Oli kiehtovaa kuulla, miten älykkäästi ihmisen puolustusjärjestelmän T-solut toimivat, ja miten monimutkaisen nerokas koko järjestelmä on.
Aihe vei mennessään ja tutkijan ura tuntui luonnolliselta valinnalta. Junttila teki väitöskirjansa sytokiineista ja lähti sen jälkeen viisivuotiselle post doc -kaudelle Yhdysvaltoihin. Siellä hän työskenteli kuuluisassa kansallisessa lääketieteentutkimuskeskuksessa, NIH:ssä (National Institutes of Health).
– Oli hienoa, kun sai nähdä maailman huippututkijat työssään. Sain sieltä arvokasta kokemusta ja paljon uusia tutkimusideoita.
Palattuaan Suomeen vuonna 2011 hän suoritti kliinisen mikrobiologian erikoislääkärin tutkinnon.Toive tutkimustyön jatkamisesta ja oman tutkimusryhmän perustamisesta on kuitenkin koko ajan kytenyt mielessä.
Pois kuolemanlaaksosta
Kun Junttila kuuli, että saa Suomen Lääketieteen säätiön apurahan, hän meni sanattomaksi.
– Tämä on valtavan iso asia tässä vaiheessa tutkijanuraa.
Junttilan mukaan väitöskirjan ja post doc-kauden jälkeen tutkija joutuu helposti urallaan ikäänkuin kuolemanlaaksoon. Hän ei ole vielä riittävän pitkällä professorin virkahakuja ajatellen, mutta toisaalta rahoitusta post doc -kauden jälkeiseen omaan tutkimustyöhön on vähän tarjolla.
– On hienoa, että voin seuraavien kolmen vuoden aikana keskittyä tutkimustyöhön, oman ryhmän perustamiseen ja väitöskirjojen ohjaamiseen. Uskon, että tuloksia syntyy, Junttila sanoo.
Junttilalle jäi post doc -kaudelta Yhdysvalloista paljon hyviä tutkimusideoita mieleen hautumaan. Nyt niille tulee käyttöä. Hänellä on jo ryhmässään yksi väitöskirjatyöntekijä ja apurahan turvin on tarkoituksena laajentaa porukkaa.
Junttila on tyytyväinen, että hänen työnantajansa Fimlab suhtautuu positiivisesti tutkimukseen. Hän aikoo Lääketieteen Säätiön suositusten mukaisesti irrottautua vuosittain 6 kuukaudeksi kokonaan tutkimustyöhön. Loput ajasta kuluu erikoislääkärin kliiniseen työhön.
– Tämä sopii kuin nappi silmään.
Ilkka Junttila
Syntynyt 1973 Kalajoella.
LL 2001, LT 2005, EL (kliininen mikrobiologia) 2014, Tampereen yliopisto.
Työskentelee erikoislääkärinä Fimlabissa (entinen Pirkanmaan sairaanhoitopiirin laboratoriokeskus).
Perheeseen kuuluvat vaimo ja kaksi lasta. Harrastaa perheen kanssa puuhastelua, musiikkia.
Onnistumisen hetket kantavat tutkijaa
Vaikka kokeellinen tutkija joutuu hakkaamaan usein päätä seinään, onnistumisen hetket monenvuoden puurtamisen jälkeen säilyvät pitkään mielessä ja antavat intoa työhön.
Mikä tutkimuksessasi on haastavinta?
”Haastavinta on epävarmuuden sietäminen – monella tasolla. Kaikki on epävarmaa, rahoituksesta lähtien. Briljanteistakaan ideoista eivoi tietää etukäteen, ennen viikkoja kestäviä laboratoriokokeita, toimivatko ne.
Immunologiset reaktiot ovat monimutkaisia. Välillä onvain pakko hyväksyä, että idea ei ollutkaan niin hyvä, kuin kuvitteli.”
Mikä on hienointa?
”Kun pitkän urakan jälkeen onnistuu ja saa toivottuja tuloksia. Muistan hyvin yhden kokeen post doc-kauden loppuvaiheelta Yhdysvalloissa. Siinä käytimme siirtogeenistä hiirtä, jonka kehittäminen oli kestänyt yli kaksi vuotta. Muistan sen hetken, kun seisoin virtaussytometrin ääressä ja näin, että koe oli onnistunut. Se oli vahva onnistumisen tunne, joka kantoi pitkään. Herättelin tunnetta aina uudelleen henkiin, kun seuraavina kuukausina jatkoimme puurtamista rutiininomaisissa varmistuskokeissa samanaiheen parissa.”
Millaisia päiväsi tutkijana ovat käytännössä?
”Kirjoittamista, kirjoittamista ja kirjoittamista. Toisaalta paljon aikaa menee oman tutkimusdatan analysoinnissaja pohdinnassa sekä uusimman kirjallisuuden lukemisessa. Mietin, miten asioita pystyisi tekemään eri tavoin ja ajattelemaan uudellatapaa. Pyrin joka päivä haastamaan omia ajatuksiani.
Tärkeää työssäni on myös verkottuminen muiden tutkijoiden kanssa, keskustelut ja opiskelijoiden ohjaaminen. Aika vähän teen itse enää varsinaista ”pipettirumbaa”, mutta pyrin auttamaan esimerkiksi koe-eläintöissä aina tarpeen mukaan.”