Maaliskuun tutkija: Rasvasiirre voi estää kiinnikkeitä

Mari Heikkilä (info a laaketieteensaatio.fi), 8.3.2017

Vatsan avoleikkauksissa syntyy helposti kiinnikkeitä, joiden vuoksi suolet saattava liimautua toisiinsa ja vatsakalvoon. LT Pauliina Hartiala tutkii, voitaisiinko tätä estää rasvansiirrolla.

Ylimääräinen rasvakerros ihon alla voi joskus osoittautua arvotavaraksi. Potilaalta itseltään otettua rasvaa käytetään nykyisin muun muassa palovamma-arpien hoidossa ja täyteaineena rintasyöpäleikkauksen jälkeen. LT, plastiikkakirurgian erikoislääkäri Pauliina Hartiala tutkii, voitaisiinko sitä hyödyntää myös estämässä leikkausten yhteydessä muodostuvia arpimaisia kiinnikkeitä. 
Idea tutkimusaiheesta nousi Hartialan omista kokemuksista kirurgina. Hän huomasi, miten hankalaksi aiemmassa leikkauksessa muodostuneet kiinnikkeet saattoivat tehdä potilaiden uusintaleikkaukset.
- Jos suolet ovat liimautuneet toisiinsa kiinni, paikalle pääseminen voi olla hyvin vaikeaa. Koska rasvasiirteillä on arven hoidossa suotuisia vaikutuksia lähdin miettimään, voitaisiinko niillä vaikuttaa myös kiinnikkeiden muodostumiseen, Hartiala kertoo.
Kiinnikkeitä muodostuu yli 90 prosentille ihmisistä, joille tehdään vatsansisäinen avoleikkaus. Kiinnikemateriaali on kuin pihkaa, joka sitoo kudoksia toisiinsa. Normaalisti vatsaontelo on vapaa tila, mutta kiinnikkeiden vuoksi suolet saattavat olla liimautuneina vatsapaitaan, toisiinsa ja vatsakalvoon. Tämä aiheuttaa ongelmia, jos potilasta pitää leikata. Kiinnikkeet voivat aiheuttaa myös kipuja.
Isoin ongelma ovat suolitukokset. Kiinnikkeet voivat aiheuttaa sen, että suoli jää kokonaan jumiin.
- Tällaisia potilaita tulee vastaan päivystysaikaan. Potilaan vatsa ei ole toimi.


Ensin hiirillä - sitten ihmisille

Kiinnikkeiden syntymekanismia ei vielä täysin tunneta. Niiden muodostumiseen vaikuttaa se, miten paljon leikkauksen yhteydessä on verenvuotoa ja kudosvaurioita. Veren hyytymisessä syntyvä fibriini on yksi osatekijä. Jos sitä on runsaasti, se johtaa arpimaisen kiinnikkeen muodostumiseen.
Kiinnikkeiden muodostumista ehkäistäkseen kirurgit pyrkivät leikatessaan käsittelemään kudoksia hellävaraisesti ja välttävät ylimääräistä koskettelua. Eritteet ja vuodot huuhdellaan pois. 
Hartiala tutkimusryhmineen on lähtenyt selvittämään rasvasiirteiden käyttöä kiinnikkeiden ehkäisyssä hiirimallilla. Menetelmässä hiireltä otetaan rasvaa leikkaamalla lisäkiveksen ympärillä olevasta rasvavarastosta. Siitä saadaan rasvasiirre, joka laitetaan raaputtamalla vaurioitetun vatsakalvon alle.
Jos tutkijat pystyvät osoittamaan menetelmän toimivuuden ja vaikutukset, kynnys ihmisillä tehtäviin kliinisiin kokeisiin ei ole korkea. Rasvansiirtoja tehdään yleisesti monissa muissa yhteyksissä, ja menetelmä on turvalliseksi todettu. Tarvittava rasva voidaan imeä helposti esimerkiksi potilaan reidestä.
- Ensimmäiset tulokset eläinkokeissa ovat olleet lupaavia, mutta on tärkeää saada lisää tietoa menetelmän vaikutusmekanismeista. Vasta sitten hoitoja kannattaa lähteä ottamaan käyttöön ihmisillä.
Hartiala epäilee, että hoitovaikutuksen aiheuttavat rasvassa olevat solut. Rasvassa on muun muassa kantasoluja ja valkosoluja, kuten makrofageja. Jälkimmäisiä kertyy kudokseen myös lievän vaurion seurauksena. Todennäköisesti rasvan rauhalliset makrofagit auttavat vatsakalvon haavan paranemisessa.


Rasva on kuuma tutkimusaihe

Hartiala päätyi tutkimusaiheen pariin mutkien kautta. Hän teki lääkäriksi valmistuttuaan väitöskirjan borrelioosista, mutta oli jo siinä vaiheessa päättänyt, että haluaisi erikoistua kirurgiaan. 
- Vaikka olen tutkijana pitkäjänteinen, olen muutoin kohtalaisen nopeatempoinen ihminen. Kirurgiassa on konkreettisia hoitoratkaisuja ja tulokset näkee nopeasti.
Hartiala meni töihin plastiikkakirurgian osastolle ja liittyi Anne Saarikon tutkimusryhmään, joka tutki imuteiden uudismuodostumista leikkausten jälkeen. Tutkijat tekivät paljon mielenkiintoisia löydöksiä, mikä innosti Hartialaa jatkamaan tutkijanuraa kliinisen työn ohessa.
Idea omasta tutkimusprojektista, rasvasiirteiden käytöstä kiinnikkeiden ehkäisyssä, sai Lääketieteen säätiön apurahan myötä tuulta alleen. Hartiala sai samoihin aikoihin myös muutaman pienemmän apurahan, jotka auttavat kalliiden laboratoriotutkimusten käynnistämisessä. Projektiin on löytynyt tohtoritutkija ja mukana on useita väitöskirjatyöntekijöitä. Palaset ovat loksahtaneet kohdilleen.
- Tämä on tosi hieno mahdollisuus. Saan käyttää omasta työajastani puolet tutkimukseen, eikä tarvitse enää himmailla.
Hartialan mukaan rasva on tällä hetkellä maailmanlaajuisestikin kiinnostava tutkimusaihe. Se on kuin muovailuvahaa. Sitä voidaan käyttää moniin tarkoituksiin, kuten äänihuulen ja rinnan täytteenä, neurokirurgiassa nestevuotojen paikkaamisessa, synnynnäisissä epämuodostumissa ja gynegologiassa arpitilojen hoidossa. Uusi havainto on muutama vuosi sitten löydetty valkoisen ja ruskean rasvan välimuoto, beige rasva. Parhaillaan yksi ryhmän väitöskirjatyöntekijöistä tutkii, miten valkoinen rasva voi muuttua beigeksi, kun sitä siirretään eri paikkaan elimistössä.



Takaisin
Pauliina Hartiala
Pauliina Hartiala
Sai säätiön tutkimusryhmän perustajan apurahan marraskuussa 2016.
Syntynyt 1981 Turussa.
LL 2006, LT 2009, plastiikkakirurgian erikoislääkäri 2016, Turun yliopisto.
Työskentelee Tyksin plastiikkakirurgian klinikalla.
Perheeseen kuuluu lääkärimies ja kaksi lasta.
Harrastaa Jazz-show-tanssia, lenkkeilyä ja muuta liikuntaa.

 

Miten on järjestynyt arkesi tutkijana?

Käytännössä työaikani on jakautunut viikoittain niin, että maanantai ja torstai sekä joka toinen perjantai ovat tutkimuspäiviä. Silloin toisinaan leikataan porukalla hiiriä aamusta iltaan. Lisäksi on välillä toimistopäiviä tutkijana, jolloin ohjelmassa on tulosten analysointia, opiskelijoiden ohjaamista, lupien ja apuraha-anomusten tekoa sekä kirjallisuuteen perehtymistä. Muun ajan teen plastiikkakirurgin kliinistä työtä Tyksissä. Se on hyvää vastapainoa tutkimukselle. Tykkään työskennellä potilaiden kanssa ja tehdä töitä käsilläni.

Mikä on haaveesi?

Mikäli saamme hyviä tuloksia rasvasiirteiden käytöstä kiinnikkeiden ehkäisyssä, haaveenani on, että saisimme tulokset hyvään lehteen ja ne voisivat hyödyttää potilaita. Tietenkin toivon myös, että omat ohjattavani edistyisivät hyvin ja saisivat väitöskirjansa valmiiksi.

Mikä harmittaa?

Olen ollut oman tieni kulkija. Kliiniset lääkärit, jotka tekevät perustutkimusta, ovat harvinaisia. Välillä on aika yksinäistä, kun joutuu yksin puurtamaan kaikki luvat ja hakemukset. Vähän kuin olisi oma firma pystyssä. Vertaistukea saisi olla enemmän.