Uutiset | 14/03/2017

Tieteellä terveyteen -akatemiaohjelma

Uuden Tieteellä terveyteen (TERVA) -akatemiaohjelman hakuilmoitus on julkaistu.

”Ohjelman tavoitteena on haastaa suomalaista tutkimuskenttää rohkeisiin uusiin avauksiin merkittävien kansanterveydellisten ongelmien tutkimiseksi. Aihepiiri on tarkoituksella lavea, koska tämä lisää kilpailua ja parantaa siten rahoitukseen valittavien hankkeiden laatua”, sanoo terveyden tutkimuksen toimikunnan puheenjohtaja Mika Rämet.

Hän kertoo, että rahoitettavaksi etsitään rohkeimpia tiedettä uudistavia ja tutkimuksellisia valtavirtoja haastavia hankkeita, joilta odotetaan lisäksi kansanterveydellisesti mahdollisimman korkeaa vaikuttavuutta. Arvioinnissa erityishuomion saavatkin Akatemian uuden strategian kulmakivet: tieteellinen laatu, vaikuttavuus ja tieteen uusiutuminen.

Ohjelman rahoitus toteutetaan yhteistyössä Aivosäätiön, Lastentautien tutkimussäätiön, Suomen Lääketieteen säätiön sekä Syöpäsäätiön kanssa. Näin saadaan kasvatettua ohjelman volyymiä ja pystytään tekemään suurempia rahoituspäätöksiä. Rahoitusta voivat hakea vähintään kahden tutkimusryhmän muodostamat, vähintään kolmea tutkimusalaa edustavat konsortiot.

Suomalaista tutkimuskenttää haastetaan rohkeisiin uusiin avauksiin merkittävien kansanterveydellisten ongelmien tutkimiseksi. Mitä tarkoitetaan perustellulla riskinotolla? Mitä puolestaan ennakkoluulottomilla ja rajoja rikkovilla uusilla lähestymistavoilla?

Näihin ja muihin hakijoita askarruttaviin kysymyksiin vastaavat TERVA-akatemiaohjelman johtoryhmän puheenjohtaja, professori Mika Rämet sekä ohjelmapäällikkö Jukka Reivinen Suomen Akatemiasta.

Tule mukaan seuraamaan livelähetystä Suomen Akatemian Facebook-tilillä keskiviikkona 15.3.2017 klo 12.15 lähtien. Voit tuolloin esittää myös kysymyksiä Facebookin välityksellä, jos sinulla on omat Facebook-tunnukset. Kysymyksiä voi lähettää myös ennakkoon osoitteeseen erika.lempiainen(a)aka.fi. Haastattelu on nähtävissä jälkeenpäin TERVA-ohjelman sivuilla ja Akatemian Facebook-sivuilla.

Lisätietoja hausta

Lahjoita lääketieteen tutkimukseen