Ponnistusvirtsankarkailusta kärsii joskus elämänsä varrella jopa 70 prosenttia naisista. Ongelma ilmenee virtsan lirahtamisena esimerkiksi yskiessä. Noin kolmanneksella vaiva on säännöllinen ja haittaa jokapäiväistä elämää.
Gynekologi, LT Maarit Mentula vertailee tutkimuksessaan ponnistusvirtsankarkailun hoidossa käytettäviä menetelmiä, TVT-leikkausta ja Bulkamid-hoitoa. Tarkoituksena on selvittää menetelmien tehoa, sivuvaikutuksia ja kustannuksia.
TVT-leikkaus on perinteinen, pitkään käytössä ollut hoitomuoto, jossa virtsaputken keskiosan alle laitetaan muovinen verkkonauha. Bulkamid-hoidossa virtsakalvon alle ruiskutetaan geelimäistä ainetta, polyakryyliamidihydrogeeliä.
– Aiempien tutkimusten perusteella nauhahoito on selvästi ruiskutusta tehokkaampi. Avun saa yhdeksän kymmenestä naisesta. Ruiskutushoidossa hyötyy parhaimmillaankin noin 7-8 kymmenestä potilaasta, Mentula kertoo.
Nauhahoito on kuitenkin viime aikoina alkanut aiheuttaa huolta. Etenkin Yhdysvalloissa on kohistu kohdun laskeumien hoidossa käytettävien muoviverkkojen turvallisuudesta. Paikoin niiden käyttö on jopa kielletty ja tuotteita vedetty pois markkinoilta, sillä potilaat ovat hakeneet korvauksia kivuista ja komplikaatioista. Huoli on laajentunut myös TVT-hoitoihin. Niissä käy joskus harvoin niin, että verkkonauha tulee esiin emättimen limakalvon alta aiheuttaen verenvuotoa ja kipuja.
– Nyt on tärkeä hetki näyttää, minkä tasoisia eri hoitovaihtoehdot ovat. Tutkimuksessa selvitämme, miten tyytyväisiä naiset ovat eri hoitovaihtoehtoihin. Kysymys on, tarjoaisiko ruiskutushoito hyvän ja varteenotettavan vaihtoehdon.
Operaationa ruiskutus on nopeampi kuin nauhan laittaminen. Toimenpide vie vastaanotolla noin 10 minuuttia eikä vaadi sairauslomaa. Nauha asennetaan paikallispuudutuksessa polikliinisesti ja sairauslomaa on tavallisesti viisi päivää.
Mentulan vertaileva tutkimus alkoi lokakuussa 2015. Kesällä tuli täyteen haluttu potilasmäärä. Mukana on 212 ponnistusvirtsankarkailun vuoksi hoidettua naista. Tutkijat selvittävät kyselyin tyytyväisyyttä hoitoon sekä seuraavat komplikaatioita. Tuloksia on odotettavissa ensi vuonna.
Vauhtia ja vaarallisia tilanteita
Mentula innostui gynekologiasta työskennellessään nuorena amanuenssina Vaasan sairaalassa. Synnytyssalissa sattui ja tapahtui, mikä viehätti nuorta lääkäriä. Tässä työssä on sopivasti vauhtia ja vaarallisia tilanteita.
Mentula alkoi valmistumisensa jälkeen erikoistua gynekologiaan. Pian myös tutkimus tuli mukaan kuvioihin. Hän teki väitöskirjansa Oskari Heikinheimon ryhmässä raskaudenkeskeytysten uusintariskeistä. Myöhemmin Mentula innostui syventymään urogynekologiaan, josta tuli hänen suppea erikoisalansa. Sitä kautta uudeksi tutkimusaiheeksi nousi ponnistusvirtsankarkailu.
– Minusta on aina ollut hienoa syventyä uusiin asioihin ja alkaa selvittää jotain sellaista, mitä en vielä tiedä.
Mentulan mukaan nuorelle lääkärille on tutkijanuran etenemisen kannalta ensiarvoisen tärkeää, että löytyy hyvä tutkimusryhmä. Hänellä itsellään on ollut onni saada ympärilleen mukava tutkijaporukka.
– Nuori tutkija tarvitsee ohjaajan, jolla on ajatus aiheesta ja kantava idea. Se on alkuvaiheessa jopa tärkeämpää kuin kandidaatin omat ajatukset tutkimusaiheesta.
Nykyisin Mentulalla itsellään on kuusi väitöskirjaoppilasta. Ensimmäinen ohjattavista kohta väittelee.
– Tällaisen apurahan saaminen on erittäin kannustavaa. On ilahduttavaa, että omaa työtä arvostetaan.
Maarit Mentula
- Sai säätiön tutkimusapurahan marraskuussa 2016.
- Syntynyt 1970 Helsingissä.
- LL 1996 LT 2012, gynekologian erikoislääkäri 2007 ja urogynekologian suppea erikoisala valmistunee 2017, Helsingin yliopisto
- Työskentelee Hyksin Naistenklinikalla.
- Perheeseen kuuluu kollegapuoliso ja neljä lasta.
- Harrastaa kesäisin matkapurjehdusta ja muutoin vaihtelevasti erilaista ryhmäliikuntaa.
Millainen on arkipäiväsi?
Se kuluu Husin Naistenklinikalla, jossa teen poliklinikkatyötä sekä gynekologisia polikliinisiä ja leikkaussalitoimenpiteitä, kuten virtsankarkailuleikkauksia ja kohdunpoistoja. Apuraha on tärkeä, sillä sen avulla olen saanut pitää joitain kuukausia tutkimusvapaita ja keskittyä tutkimukseen. Kun on täyspäiväisesti töissä, tutkimuksen tekeminen on pirstaleista ja tapahtuu lähinnä iltaisin ja lounastauoilla. Toisaalta kun on välillä tutkimustyössä, se antaa uutta virtaa potilastyöhön.
Mikä on hienointa tutkimustyössä?
Minulla on kuusi väitöskirjaoppilasta. On hienoa seurata, kun nuoret tutkijat oppivat itse tekemään tutkimusta ja alkavat saada omia ideoita.
Mikä on hankalaa?
Tutkimuslupien saaminen on välillä hankalaa. Toisaalta vaikka olisi luvatkin, niin tutkimuksessa tarvittaviin potilastietoihin käsiksi pääseminen on vaikeaa. Ympäristö ei ole erityisen tutkimusmyönteinen – potilasrekisterien käyttö on tehty hankalaksi. Joudumme hakemaan toistuvasti lupia ja maksamaan jopa moneen kertaan tehdessämme erilaisia potilashakuja.